Mitä väestönsuojelu on?
Väestönsuojelu (ruotsiksi befolkningsskydd, englanniksi civil defence, saksaksi Civilschutz) määritellään Geneven yleissopimuksissa (1955) ja niiden lisäpöytäkirjoissa (1980). Väestönsuojelu on aseellisen hyökkäyksen aikana tapahtuvaa sellaisten humanitaaristen tehtävien suorittamista, joiden tarkoituksena on siviiliväestön suojelu vihollisuuksien ja onnettomuuksien vaaroja vastaan ja siviiliväestön auttaminen selviytymään niiden välittömiltä vaikutuksilta ja edellytyksien luominen eloonjäämiselle. Väestönsuojeluun varaudutaan viranomaisten suunnitelmin, johtamis-, valvonta- ja hälytysjärjestelmin, väestönsiirtovalmisteluin sekä suojelutehtäviin kouluttamalla ja muin tarpeellisin toimin.
Sähkölaitoksen asentajat Teknillisen korkeakoulun katolla asentamassa ilmahälytyssireeniä. Kuva: Michelsson Theodor 1939, Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0)
Väestön suojaamiseksi lähinnä asevaikutuksilta rakennetaan ja pidetään yllä väestönsuojia, joihin valtaosa väestöstä voidaan suojata varsinkin suurissa taajamissa. Uudisrakentamisen yhteydessä on rakennuksessa asuvia tai työskenteleviä varten pääsääntöisesti tehtävä väestönsuoja, joka antaa suojan asevaikutuksia ja rakennussortumia sekä säteilyä ja myrkyllisiä aineita vastaan. Suoja on voitava ottaa käyttöön 72 tunnissa. (Pelastuslaki 71, 72 ja 76 §)
Kallio Linjat. Eläintarhantie 7. Helsingin Kaupunginteatterin vieressä sijaitsevan Eläintarhantien kallioväestönsuojan sisätiloja. Kuva: Rista Simo SER 1970, Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0)
Valmiuslain (2011) mukaan Suomessa asuva 18–67-vuotias on poikkeusoloissa velvollinen osallistumaan väestönsuojeluun (116 §). Valmiuslaki säätää myös väestön terveyden suojaamiseksi tarpeellisista liikkumisrajoituksista poikkeusoloissa (118 §). Poikkeusoloissa pelastustoimen viranomaiset ja kunnat perustavat väestön suojaamiseksi ja väestönsuojelun johtamisen tehostamiseksi johtokeskuksia sekä sammutus-, pelastus-, ensiapu- ja muita väestönsuojelumuodostelmia (120 §). Poikkeusoloissa väestöä voidaan siirtää, jos se väestön turvallisuuden kannalta on välttämätöntä (121 §).
Ensimmäisen maailmansodan kokemukset ilmapommituksista ja kaasuaseesta herättivät tarpeen suojella väestöä. Vuonna 1927 perustettiin Suomen kaasupuolustusyhdistys, joka muuttui vuonna 1930 Suomen väestönsuojelujärjestöksi. Vaikka valtiovalta kehitteli 1930-luvun ajan aktiivisesti ratkaisuja suojaamiseen, ensimmäinen väestönsuojelulaki tuli voimaan vasta kaksi viikkoa ennen talvisotaa. Suomen sodanaikaista väestönsuojelua voidaan – ilmapuolustuksen rinnalla – pitää menestyksenä, sillä siviiliväestön tappiot, kuolleita vajaat tuhat henkeä, olivat raskaita, mutta silti uhkaan nähden melko vähäisiä.
Sirpalesuojaa rakennetaan Kolmikulmassa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0).
Sotien jälkeen väestönsuojelussa koitti hiljaiselon kausi taloudellisista ja ulkopoliittisista syistä. Uusi väestönsuojelulaki tuli voimaan vuonna 1959, ja sen määräyksin alkoi väestönsuojien rakentamisen aktiivinen vaihe, aluksi vain kaupunkialueilla. Väestönsuojelulaki uudistettiin pitkien selvityksien jälkeen vuonna 1990. Sittemmin väestönsuojelun erityissäädökset on kirjoitettu pääosin pelastuslainsäädäntöön, vaikka velvoitteet koskevat monia valtion ja kuntien viranomaisia ja sekä lukuisia yhteisöjä. Uusin pelastuslaki on vuodelta 2011.
Suomen väestönsuojelu ja muu varautuminen ovat saaneet arvostusta maailmalla pitkäjänteisyytensä, tehokkuutensa ja yhteistoimintavalmiuksiensa vuoksi. Tämä on näkynyt koulutuksen ja varsinkin väestönsuojatuotteiden vientinä. Väestönsuojia on rakennettu ja rakennetaan edelleen monissa maissa, mutta vain osassa niistä muuta väestöä kuin avainhenkilöstöä varten. Suomen kaltaisista valtioista Ruotsi on merkittävä väestönsuojelumaa, jossa suojapaikkojen määrä väestöä kohti laskettuna on suurempi kuin Suomessa. Väestönsuojelu on erityisen vahvaa Sveitsissä, jossa suojapaikkoja on teoreettisesti jo nyt koko väestölle, mutta niitä rakennetaan yhä lisää. Sveitsin väestönsuojelu varautuu asevaikutuksien ohella vakavasti myös ydinvoima-, teollisuus- ja luonnononnettomuuksiin.
Suomessa suojapaikkoja on laskennallisesti noin neljälle miljoonalle ihmiselle, mutta kaikki suojat eivät ole hyvässä kunnossa eikä kaikissa kriittisissä kohteissa ole tarpeeksi suojatilaa. Väestönsuojat ovat väestönsuojelun näkyvin ja taloudellisesti vaativin osa, mutta väestönsuojeluun kuuluu tai liittyy monia muita varautumistoimia, joiden merkitys on kasvamassa kriisien luonteen muuttuessa muun muassa hybridiuhkien vuoksi. Kriisivalmius on koko yhteiskunnan kattavaa turvallisuustyötä ihmisten suojaamiseksi ja kansallisen itsenäisyyden turvaamiseksi.
